lauantai 14. lokakuuta 2017

Hannunkivi-juoksu, Kivijärvi

Hannunkiven terassiravintola

Tänään oli vuorossa Hannunkivi-juoksu Kivijärvellä. Olen juossut tämän kisan vuonna 2011, joten nyt oli hyvä aika palata hienoihin maisemiin. Kuusi vuotta sitten juoksin M55-sarjassa kolmannelle sijalle, mutta nyt ilmoittauduin suosiolla kuntosarjaan.

Juoksun reitti kiersi aiemmin Hannunkiven lomakylän ympäristöä, mutta nyt hyödynnettiin myös lähettyvillä olevaa kaunista kangasmaastoista kuntorataa. Se sivusi loppuosallaan Kivijärven rantoja ja näkymät olivat todella hulppeat. Kuntoradan yhteydessä näytti olevan myös fresbeegolf-rata. Juoksun kisakeskus oli Hannunkiven lomakylän terassiravintolassa. Lomakylässä on lukuisia mökkejä ja pari niistä oli varattu juoksun jälkeen saunomiseen ja peseytymiseen. Se kyllä kelpasi.

Hannunkivet portilla

Juoksu veti mukavasti väkeä eri puolilta Keski-Suomea. Esimerkiksi Jyväskylän seudulta oli paljon osanottajia. Minäkin tapasin lukuisia juoksijoita, joita olen kohdannut aiemmissa kisoissa. Luonnollisesti myös uusia tuttavuuksia syntyy.

Juoksun startti ja maali sijaitsivat terassiravintolan pihalla. Lähdöstä sännättiin suoraan valtatie 58:n ali tien toisella puolella olevalle kuntoradalle. Siellä tehtiin kaksi tai kolme kierrosta riippuen siitä oliko matkana 6,6 kilometriä tai noin 9 kilometriä. Kuntosarjassa matka oli 6,6 kilometriä, joten kahden kiekan jälkeen palasin maalialueelle, jossa oli vielä pieni kirikierros. Lopputuloksena oli kuntosarjan voitto, mutta vauhti on edelleen hidasta. Mutta jospa se siitä kohenisi, kun Thaimaan lämpö pääsee pian parantamaan verenkiertoa.

Hannunkivi-juoksun tulokset ovat tässä. Kuntosarjan tulokset tuoreeltaan alla.


                              Kuntosarjan tuloslista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti